Tänään onkin sitten ollut tosi tuottelias päivä! Sain kandidaatin työni kansitettua ja palautettua (meillä ollaan jostain syystä alettu tänä vuonna kansittaa nekin tiedekuntaan kahtena kappaleena... Tosin riittää sellaiset muovikannet mitä saa ylioppilaskunnan kioskilta.). Se on sellainen juttu mistä olen joka tapuksessa ylpeä. Monta asiaa opin tuon semman kanssa taistellessa - muun muassa sen, ettei työnteko aina kannata ja viivyttely on pahasta.

Lisäksi kälyn-tekeleelle lähti viimeiset minun ja Miehekkeen yhteiset tavarat, loput täällä olevat onkin sittenminun henk.koht. juttuja.

Sain myös siivottua aika pitkälle. Huomenna siivoan vielä keittiön ja luutuan lattiat (osittain uudestaan). Täällä ei edes kehtaa puhua ääneen kun kaikki kaikuu korvissa niin kamalasti ja tuntuu että naapuritkin varmaan häiriintyy siitä... XD

Icarus on nyt edennyt sen verran että jo pikkuisen kuvailin sitä. Eka kaavio on tehty kokonaan kerran ja nyt on krs:n 19-42 toinen toisto menossa. Kuvan laatu taas mitä on, mutta eipä täällä ole lamppuja näkynyt vähään aikaan ;-)

623371.jpg

I've got lots done today. First I handed in my Bachelor's Thesis -in two pieces... (It's a new custom in my Uni, since most students don't take "only Bach. degrees, but go straight on to Master's.) This is a thing I'm very happy about. I learnt at least two things during this process: it's not always worth working and procrastinating shold be declared as a sin...

Also, the last of me and BF's common stuff went to my sister-almost-in-law's place. The rest here is "all mine" and goes to my parents' tomorrow. I'm also very far done with the cleaning. Just have to clean the kitchen tomorrow ans mop the floor.

Above the first picture of my Icarus. It's a bad one, but the lighting here hasn't been very good lately. Now I'm done with the chart #1 once and going through the repeats of rows 19-42 (at the moment I'm working on the 2nd repeat). I really like this pattern (so far it has been quite easy), but it seems to me that
 I'm forgetting yarn overs from row 19 all the time. It doesn't show, but annoys me. But, I don't rip lace...

-H-