...neulonkin.

Koska mitään valmista ei ole ja koska en ole taiteilija, minkä useiden kättenituotosten laatukin osoittaa, keskeneräisiä:

341247.jpg
Branching Out ja hanskat Ailin lapasten ohjeesta mukailtuna

Branching outin mallikerta on tosi vaikea oppia -muistan kyllä yleensä kerroksen muutaman ensimmäisen silmukan, sitten pitääkin kaivaa ohjetta esille ja olenkin hukassa. Lankana valkoinen Florica -se, mistä piti tulla Penebscot Silk Scarf IK:n huiviekstrasta, mutta sen idean hautasin jo. Kapea tuosta tietysti tulee, mutta tehdään sitten myös samalla tarpeeksi pitkä. Hansikkaiden oikea puolisko jo peukkua vaille valmis, teen kuitenkin aina peukut vasta viimeisenä kumpaankin käsineeseen. Vasempaan pitää alkaa miettimään sormien tekemistä.

Hanskoihin käyttämäni punainen 7 Veljestä tuntuu ihanan pehmeältä! Olin kyllä yllättynyt alkaessani neulomaan ensimmäistä. Sininen on sitten jo ihan eri maata. Onkos siellä tehtaalla jäänyt jotain tekemättä tuolle punaiselle?!? Vaikka en valita muuta kuin sitä ettei mulla ole stä yhtä kerää enempää.

Lisäksi viikon hankinta: saappaat! Vanhoista lähti jo toinen kanta irti joten "sain" ostaa uudet. Lisäverukkeena käytin että se irronnut kanta oli jo kertaalleen liimattu. Sampokeskuksen Clickistä löysin nämä ja olivat onnekseni myös alennuksessa. Mukavat kävellä, joskin pohjan kuvio on valitettavan liukas, kuten tämän talven kengissä yleensäkin.

341253.jpg
(joo, kyllä, kääsin kuvaa jälkikäteen..)
Tulevia projekteja:

  • Onnenlehti jostain hyvästä langasta. En kyllä arvanne alkaa mohairia kokeilemaan, jotain ylelliseltä tuntuvaa kuitenkin.
  • Itselle pipoja ja sukkia. Miehekkeelle lapaset -ja entisten parsminen peukalon tyvestä. Uusissä pitää kuulemma olla kirjoneulottuna hirven kuva. Mies näki semmoiset Simo Häyhästä kertovassa kirjassa ja halusi heti samanlaiset. Saanpahan mietittävää... Ja ostaa mustaa ja valkoista lapaslankaa ;-D
  • Veska virkkaamalla, olis puuvillalankojakin tuolla varastoituna, pitäs vaan muutampi koukku hankkia.
  • Pääkallo-lapaset kaverille, tilattu jo ennen joulua ja luvattu joulun jälkeen, joten ne on aika prioriteetti sitten kun noi omat hanskat on valmiina.
Lehtiä olen tutkinut muutamia, mitään sykähdyttävää en oikeastaan löytänyt. Yleensäkin tykkään kyllä käyttää aikaani tutkimalla netin tarjontaa. Todela monet erittäin lahjakkaat ihmiset tarjoavat hengentuotoksiaan ihan ilmaiseksi. Kehun heitä ja kiitän!

Ja sitten nukkumaan, on jälleen rankka viikonloppu tulossa!
-H-