Torstaina koin kamalan kauhun, kun viimein eksyin koulun nettisivuille ja tajusin että huuuups! Kela tarkastaa opintosuoritusrekisteristä viime vuoden suoritukset jo ensi viikolla!! Ja minun kaikki viime vuoden kurssit kun ovat edelleen vaihtoyliopiston kirjoissa ja kansissa, en ole saanut aikaiseksi käydä keräämässä opettajilta korvaavuuksia ja merkintöjä rekisteriin.

Eilisen vietinkin siis järjestellen papereita ja kanniskellen kopioita ympäri koulua, etsien jota kta joka vois todistaa opistosuoritekopiot oikeiksi. Ja vieläkään en saanut asiaa hoidettua loppuun asti koska kv-sihteeri oli näköjään matkoilla ja opettajille ei tapaaminen sopinut juuri sille päivälle. Niin että tiistaina uudestaan. Ja eihän nuo totta tosiaan ehdi rekisteriin ens torstaiksi joten lirissä ollaan.... Mutta paperit on kuitenkin jaettu ja järjestelty joten se on onneksi pois alta.

Neulerintamalla on nyt kovasti hiljaista. Yritin tehdä Fifi2:sta Novitan Mlibusta, mutta lanka ei suostunut yhteistyöhön. Sitten yritin aloittaa 7 veljeksestä sukkia mutta eipä nekään ottaneet tulta alleen. Avokkaalle on onneksi lapaset sentään tulossa Nallesta -ja tuosta isosta kerästä riittää kyllä vielä pipoon ja kaulahuiviinkin. Uudet lapaset heti edellisten kynsikkäiden jälkeen siksi, että kultsipuppeli *ironiaa* hukkasi ne jo!!! Uskomatonta huolimattomuutta!! Mutta mitä kiltti Hansu tekeekään, no alottaa tekemään uusia käsineitä, tällä kertaa lapasia. Kummipoa puserokin pitäs väkertää loppuun -nyt olen jo tehnyt 7. lisäykset (yht. 13/hiha) joten ei enää pitkästi.

Ja mustaa lankaa ei tähän huusholliin tuu varmaan ikinä enää, sen verran kamalaa aloitettavaa se on! Tuntuu ettei näe silmukoita ollenkaan. Tai sitten alan sokeutua... hmmm..

Sitä miettiessä toivotan kaikille hyvää viikonloppua!
-H-

Edit-täti ilmoittaa: ok, ne kämmekkäät oli sitten löytyny, joten kultipuppeli saakoon anteeksi myös täällä blogistaniassa <3