Väsynyt päivä, nukuttiin molemmat huonosti viime yö. Enpä iis ole koulun jälkeen jaksanut taistella traktoripuseron kuvajaisen ja kamalien lankasutturoiden kanssa, vaan otin esille kutosen puikot ja Lammaspuoti Pohjolanpässin hahtuvan.

Yllätys oli se, että hahtuva oli todella karhean tuntuista sormissa, epäilenkin että ennen kuin lapaset ovat valmiina, kämmenselkiä kutittaa ja kuivaa oikein urakalla. Ja sekin säikäytti että ensimmäisellä suljetulla kierroksella sain (kaksinkertaisen) hahtuvan poikki! Tilanne onneksi korjaantui kun jatkoin vain sinnikkäästi puikottamista.
194076.jpg

Kivaa tuossa on syntyvän neulepinnan paksuus ja kiekon ihana pehmeys. Ja kiekko oli kerittykin kaksinkerroin niin että molemmat langanpäät juoksevat kiekon päällä. (Vai olisko vielä pitänyt kaivella sieltä kiekon sisältä lisää päitä? mie en tiiä....)

Ja sitten sitä kuvatusta, renkaat on neliskanttisia ja niitä tulee näillä näkymin olemaan vain kolme. Keikkuvaa ja poukkoilevaa kyytiä luvassa :-D Joitakin kohtia värien vaihtumiskohdissa pitää kyllä valitettavasti hieman parsiskella jälkeen päin, mutta aika hyvä ekaksi tekeleeksi *oma kehu haisee*

194074.jpg

Ja jokaisen laiskiaisen kauhistus, etukappale takapuolelta:
194075.jpg
Kuviota olen tehnyt hyvin epäortodoksisesti sekä intarsiantapaisena hössönä että tavallisena kirjoneuleena langanjuoksuineen. Florica on ihanan pehmeää ja sileää neulottavaa. Tätä kokeillaan myös johonkin muuhun!

Hyvää loppuiltaa!
-H-